Jatkan tässä postauksessa vaihtokohteestani kertomista, nyt siirryn vain El Pason läheiseen naapurikaupunkiin, Mexicon Juarésiin, jossa on reilusti yli miljoona asukasta. Oikeastaan voisi sanoa että El Paso jatkuu Meksikon puolelle Juaréziin. Välissä on vain raja. Osa Texasin alueista kuuluivat ennen Mexicolle ja tuolloin myös El Paso oli yksi iso kaupunki ja El Paso del Norte tarkoitti nykyistä Juarésin aluetta. Raja vedettiin Yhdysvaltojen ja Mexicon välisen sodan sopimukseksi 1848 ja ehdot määriteltiin Yhdysvaltojen taholta. Mexico menetti alueitaan mm. Texasissa, Californiassa ja Uudessa Mexicossa. Täältä juontavat juurensa monet kaupunkien ja paikkojen meksikolaiset nimet, kuten esimerkiksi El Paso. Juaréz sijaitsee Chihuahuan osavaltiossa.
Vuonna 1888 kaupunki sai nimekseen Juaréz, Meksikon entisen presidentin Benito Juarézin mukaan. Ciudad on kaupunki espanjaksi eli kaupungista käytetty Ciudad Juaréz tarkoittaa vain Juarézin kaupunki. Mistä Meksiko tunnetaan? Tulisesta ruuasta, Frida Kahlosta, teguilasta, muinaisesta kulttuuristaan (esim. Mayat) ja Acapulcon rannastaan... ja ehkä jengeistä. Tällä hetkellä Meksikon rikollisuus on taas nostanut päätään ja meno saattaa olla astetta raisumpaa joissakin kaupungeissa. Yksi näistä on El Pason naapuri Juaréz.
Meksikon rikollisuuden kasvu johtuu pääosin huumesodista, jotka ovat kärjstyneet viime vuosina. Matkailijoita ei kannusteta menemään joihinkin Meksikon suuriin kaupunkeihin ilman pakottavaa syytä. Pääasiassa väkivalta kohdistuu jengiläisiin välienselvittelyissä, mutta rikollisuus laajenee myös esimerkiksi ryöstöihin. Cartél de Juárez eli CDJ salakuljettaa huumeita myös Yhdysvaltoihin, luultavasti El Pason kautta, mutta silti Yhdysvaltojen puoli on pysynyt rauhallisena. Ei jengeillä ole mitään syytä tulla riehumaan jenkkilään, koska siellä poliisit eivät ole heidän puolellaan. Arvelujen mukaan noin 70 % Yhdysvaltoihin saapuvasta kokaiinista tulee Juarézista ja El Pason kautta.
Juaréz on mielenkiintoinen kaupunki myös sen takia että poliisi on siellä korruptoitunutta, eli heihin ei voi luottaa. Arvellaan että CDJ:n aseistautunut joukko "La Linea" koostuu pääosin poliiseista. La Linea hoitaa teloitukset ja asettelee ne yleensä esille pelotellakseen muita ja vahvistaen valtaansa kaupunkiin. Huumesodat ovat jo kauan olleet käynnissä, mutta vasta 2010 ne kärjistyivät kun Meksikon suurimmat jengit muodostivat kaksi "puoluetta" jotka sotivat toisiaan vastaan ympäri maata. Juaréz on yksi sotien käytetyimmistä kentistä, koska se sijaitsee Yhdysvaltojen rajalla. Juaréz on myös kuuluisa kaupungissa tapahtuneesta naisten sarjamurhaamisesta, espanjalaisittain femicidios. Murhaaminen alkoi noin 1993 ja kohdistui nuoriin meksikolaisiin naisiin. Suurin osa jutuista on ratkaisematta, mikä kertoo taas jotain Juarézin poliiseista.
Nämä kohahduttavat jutut tulevat helposti julkisuuteen ja saattaa olla että median kautta ulkomaalaisille tulee helposti sellainen olo että elämä Juarézin puolella on pelkästään rauhatonta. Tälläinen kuva minulle ainakin tuli, kun haeskelin tietoa kaupungista. En todellakaan tiedä mikä tilanne on todellisuudessa, mutta tulen kyllä selvittämään! Paikan päällä El Pasossa voin kysellä meiningistä ja tutustua paikallisiin. Varmasti tulenkin, koska UTEPissa on myös paljon rajan toiselta puolelta tulevia opiskelijoita. Kerron sitten teillekkin, tottakai! Sitä odotellessa.
Nämä kohahduttavat jutut tulevat helposti julkisuuteen ja saattaa olla että median kautta ulkomaalaisille tulee helposti sellainen olo että elämä Juarézin puolella on pelkästään rauhatonta. Tälläinen kuva minulle ainakin tuli, kun haeskelin tietoa kaupungista. En todellakaan tiedä mikä tilanne on todellisuudessa, mutta tulen kyllä selvittämään! Paikan päällä El Pasossa voin kysellä meiningistä ja tutustua paikallisiin. Varmasti tulenkin, koska UTEPissa on myös paljon rajan toiselta puolelta tulevia opiskelijoita. Kerron sitten teillekkin, tottakai! Sitä odotellessa.







