Reissuja reissun perään

Heippa vaan Suomi. Täällä sitä vielä porhalletaan täysillä. Tai melkein täysillä. Hieman kipuilua on ollut havaittavissa mutta nyt taas parempi fiilis. Luulen että paikallinen ilmanvaihtojärjestelmä, eli tuuletin, aiheutti minulle kurkkukipua ja ehkä myös vesijohtovesi. Joka muuten maistuu ihan hirveältä. Skippasin muutaman tunnin sen takia että olo oli niin huono, mutta en voi tehdä sitä enää. Täällä pidetään tiukasti huolta siitä että jokaiselle tunnille osallistutaan eli aivan eri meininki kuin suomalaisessa yliopistossa. Jos olet poissa enemmän kuin kaksi kertaa, sinun arvosanasi laskee. 

Kohteena White Sands

Olemme keskustelleet vaihtareitten kanssa paljon siitä miten Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmä eroaa esim. eurooppalaisesta. Kahdella sanalla: eroaa paljon. Täällähän yliopisto koostuu gollegesta ja "jatkokoulutuksesta". Koska koulutus on maksullista, niin porukka tekee yhden lukuvuoden kerrallaan ja yleensä lopettaa opiskelut kandidaattivaiheeseen eli saa bachelor degreen. Tuon saavuttaminen on iso juttu jota juhlitaan. Kun paikalliset sanovat: "When are you going to graduate?" He tarkoittavat että milloin saat kandin paperit ulos. Suomessa kaikki pyrkivät maisterin papereihin suoraan pääsykokeista asti ja kandia ei juurikaan noteerata, eikä siihen lopeteta opintoja. 

Hyppykuva yritys hyvä

Teoreettiset kurssit joita minä käyn täällä eivät olisi Suomessa mitenkään yliopistotasoa. Pikemminkin lukiotasoa. Suurin ero on varmaan siinä mitä opiskelijan odotetaan itse hankkivan ja tekevän. Suomessa (Jyväskylässä) periaate on että hae tieto ja tieteelliset artikkelit itse, kun täällä opettaja (kaikkia opettajia kutsutaan professoreiksi riippumatta siitä mikä heidän tutkintonsa on) antaa tekstit ja johdattelee eteenpäin. Me kyllä luemme paljon ja esseitä on mukavasti, mutta kummatkaan eivät ole kovin vaikeita. Esimerkkejä omasta elämästäni:

Gender, Health and Medicine -kurssilla saimme tehtäväksi mainosanalyysin, jossa erittelemme esitettyjä sukupuolirooleja. Kolme sivua, riviväli 2. Hmm.. Tuli hieman vaikeuksia pysyä annetuissa rajoissa.. Sain esseestä 99/100 joten voi kai sanoa että Success! Espanjan kokeesta sain 98/100. Tarkoitus ei ole julistaa omaa ylivoimaista nerouttani, tehtävät ovat vain helpompia  täällä. Ja kai paikalliset opiskelijat ovat tottuneet tasoon, koska he saavat 70/100 jne.

Pakollinen 'kävele erämaahan' -kuva

Pinkit varpaat!

Minulla on presentaatio ensi maanantaina. Kurssin alussa luulin että tämä tulisi olemaan se haastavin juttu, opettaja kun maalaili kaikkea tieteellisestä tiedonhausta ja lähteistä sekä 30 minuutista. Todellisuudessa se menee näin: Professori antoi meille yhden tutkimuksen, joka meidän tulee esitellä muulle luokalle. Ryhmänumeroni on 15, joten olen nähnyt muiden esityksiä jo. Usealla on maksimissaan kolme diaa. Mutta aion kuitenkin ylittää sen korkeimman aidan ja olen jo soitellut paikallisille yhdistyksille kysellen infoa alueen astman yleisyydestä ja hoidosta (aiheemme on lapsuusiän astma ja ympäristön saasteet) ja etsinyt hyviä artikkeleita. Siitä enemmän sitten ensi viikolla.

Valentine's day Parties

Tänään missasin koripallotunnin koska otin väärän kampusbussin. Ei voi mitään. En halunnut mennä tunnille myöhässä koska opettaja ei todellakaan tykkää siitä. Hän yleensä huutaa: "I don't want to see you!!" Vaikkakin tässä on puolet huumoria, mielummin skippaan tunnin. No, minun ei tarvitse saada A:ta tästä. Toisaalta olen ollut poissa vasta kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla herätyskelloni feidasi. Ehkä saan espanjanläksyjä tehtyä.

Kaikenlaista muutakin on tullut tehtyä tässä välissä. Olen käynyt White Sandsillä, mistä kuvat kertovat enemmän. Saimme videotykin pitkäksi lainaksi kansainväliseltä toimistolta ja olemme pitäneet leffailtoja useampaan otteeseen. Kävin kiipeilykurssin jonka jälkeen voin mennä kiipeilemään RecCenterille milloin vain. Pitää ottaa kamera mukaan seuraavalle reissulle niin näette että paikallinen yliopiston kuntokeskus on aika toista luokkaa kuin faciliteetit Suomessa. Olen käynyt muutamassa koripallopelissä. Olemme laittaneet ruokaa yhdessä. Olen myös yrittänyt saada hieman rusketusta pintaan, jotta en palaisi pahasti sitten kun aurinko alkaa porottaa täydeltä taivaalta. Nyt jo on sellaiset 22 astetta lämmintä, ja mittari näyttää koko ajan suurempia lukuja. Hieman reissusuunnittelua on myös ilmassa, Spring Break ja Usan kierros lukukauden jälkeen alkavat olla toteuttamista vailla valmiita!

Kuulemisiin Suomi!

Kriisinpoikanen

Helmikuu on kohta ohi ja minä olen ollut täällä jo reilun kuukauden. Apua. Kriisini: miten minä ikinä pystyn ottamaan kaiken irti tästä ajasta? Haluaisin matkustella ja seikkailla ja tehdä asioita joita voin sitten vanhempana muistella. Haluan myös läpäistä kurssini hyvin arvosanoin. Haluan oppia espanjaa. Haluan tutustua uusiin ihmisiin. Haluan kaikkea aivan liikaa!

TIedän että olen etuoikeutettu ollessani maapallon toisella puolella keräämässä kokemuksia. Monet amerikkalaiset (tai meksikolaiset) eivät ole edes miettineet matkustelua ja heillä ei ole välttämättä passiakaan. Lukukausimaksut ovat myös niin kalliita että heillä ei ole varaa lähteä minnekkään. Ihmiset täällä eivät puhu rahasta ja taloudellisesta tilanteestaan samalla tavalla kuin suomalaiset opiskelijat vaihtavat lompakonsa kuulumisia. Meillähän on ihan normaalia marista riittämättömästä opintotuesta ja köyhyydestä. Amerikkalaisilla opiskelijoilla on lähes kaikilla lainaa ja työ. Kun kerroin heille että Suomessa opiskelu on ilmaista ja meille vieläpä maksetaan, he eivät uskoneet minua. Vakuuttelujen jälkeen he halusivat muuttaa Suomeen. Kerrottuani että siellä on nyt sellaiset -30 celsiusta pakkasta, he peruivat sanansa. 

Mutta, siihen "kriisiin". Vaihto-opiskelu on niin iso mahdollisuus nähdä jotain aivan muuta ja saada perspektiiviä elämään, että jos siellä joku vielä miettii sen kannattavuutta niin epäilykset pois! Lähde maailmalle! Tuon kaltaisten sanojen rohkaisemana minäkin lähdin, mutta nyt ne samat sanat vainoavat minua. Tämä on ainutkertainen mahdollisuus, mutta mitä jos en osaa ottaa siitä kaikkea irti? On niin paljon kaikkea mitä haluaisin tehdä täällä, Yhdysvallat on niin valtava. Ehkä tämä on jonkinlaista suuruudenahdistusta. 

Kaikki on isompaa, näyttävämpää ja viihdyttävämpää kuin Suomessa. Noihin sanoihin voisin kai kiteyttää jenkkimeiningin tämänhetkisen kokemukseni valossa. Suomalaisena lisäisin myös että kaikki on hieman ulkokultaista. Suuruus ei palvele ketään, isoista burgereista saat vain ison mahan ja citymaasturit kuluttavat kamalasti bensaa. Näyttävyyteen turtuu ja mikään ei enää herätä samalla tavalla. Katujen mainospylväät eivät erotu kun metrin päässä on toinen. Viihdyttävyydestä esimerkkinä voisi toimia koripallopelit sekä ihan vain yliopiston kurssit. Omilla sekä kavereideni kursseilla katsotaan elokuvia ja youtube -videoita. Siis yliopistossa. Kämppikseni opiskelee sairaanhoitajaksi ja heidän piti analysoida sarjoja kuten CSI ja Bones. 

Voisi kai sanoa että vaihtoni vuoristoratamainen kulku on nyt saavuttanut ensimmäisen notkahduksensa. En kaipaa Suomeen, koska tiedän että palaan sinne pian, mutta monet asiat ovat alkaneet ärsyttää. Esimerkiksi kuvaamani vapaudenkriisi ja se että en pääse treenaamaan lacrossea joukkueeni kanssa. Englantikin ärsyttää välillä, onneksi voin puhua suomea skypessä ja suomalaisen vaihtarin kanssa. 

Nyt pois alakulon sikölätistä ja nokka kohti viikonloppua! Minulla oli juuri äsken espanjan koe, mikä tarkoittaa sitä että saan vaihtaa vapaalle! Lähdemme retkelle Uuteen Meksikoon nyt lauantaina. Kohteena on White Sands! Kuva puhukoon puolestaan.

Arkea Yhdysvalloissa

Otsikko lupaa kurkkauksen arkeeni. En kuitenkaan ole varma sopiiko termi arki tähän kuvioon, koska jotenkin tieto siitä että olen täällä vain muutamia kuukausia saa aikaan sen että tämä tuntuu enemmänkin lomalta. Jaan kuitenkin kuulumiset ja kerron hieman mitä olen puuhaillut. Kuvasarjana kulkee the leffailta ja laskettelureissu. 

Ensinnäkin haluan sanoa, että suomalaisuuteni puskee läpi koko ajan enemmän. En oikeastaan kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia, mutta pikkuhiljaa jotkin asiat alkavat ärsyttää. Kuten tekopyhä kuulumisten vaihto. Kun joku edes etäisesti tuttu kävelee vastaan sinun oletetaan pysyähtyvän ja sanovan taikasanat: "Hey, nice to see you! How are you doing?" Vastaus ei tietenkään ole se miltä sillä hetkellä tuntuu, vaan pakollinen: "I'm doing good, and you?" Kuulostaa varmaan typerältä että valitan tälläisestä ystävällismielisestä muodollisuudesta, mutta kun tämä toistuu 20 kertaa päivässä niin alkaa jo kyrsiä. Pari kertaa olen yrittänyt kertoa siviystyneesti oikeat kuulumiset, mutta siihen on vastattu vaivautuneella katseella. 

Toinen asia joka nyppii on pikaruokapaikoissa vierailun tiheys. Aivan kuten ne olisivat normaalia ruokaa. Olen päässyt keskustelemaan ruuasta muutamaan otteeseen paikallisten kanssa. Yleensä he kysyvät ensin että minkälaista ruokaa Suomessa on. Vastaan että hyvää tietenkin ja että siellä ei syödä yhtä paljon ulkona kuin täällä. Seuraa ihmettelyä ja kysymys että missä ja mitä minä sitten syön? Vastaan että syön kotona ja omatekemää. Seuraava juonenkäänne onkin jännittävä: mitä minä tykkään meksikolaisesta ruuasta? (He tarkoittavat meksikolaisia pikaruokapaikkoja.) Vastaan että en tykkää, liian tulista. Ihmettelyä. Kasvisruokavalio saa ihmettelyä. Ja muutamien mielestä kana ei ole lihaa.

Kysymys johon olen saanut vastata noin miljoona kertaa, ja viimeksi eilen illalla kun eräs poika heitti Kristan ja minut kotiin, kuuluu näin: "So, how do you like El Paso?" Olen jo patentoinut vastauksen tähänkin. Minulla on ollut hauskaa tähän mennessä, on ihanaa että on lämmin, kaipaan puita ja järviä. Eilen lipsautin että onhan tämä ihan kaunis kaupunki sitten kun tulee pimeää. Onneksi poika oli samaa mieltä.

Valitukset hyllylle ja kuulumisiin. 

El Pason yliopisto on ihan huippu paikka siinä suhteessa että se toimii loistavasti! Puheluihin vastataan, hommat hoidetaan ja opiskelijoille tarjotaan kaikenlaista tekemistä, kuten videotykin vuokraamista ja laskettelureissuja. 

Ennen leffaa katsottiin muutama YouTube -video.

Yhtenä iltana päätimme pitää leffailtamat meidän kämpillä ja kävimme vuokraamassa projektorin kirjastosta. Ilmaiseksi! Leffa heijastettiin seinään ja popcornit paistettiin naapurin mikrossa. Halpaa huvia. 

Keittiö ja projektori ja läppäri.

Eilen olimme kämppikseni Kristan kanssa laskettelemassa Uudessa Meksikossa, Ruidosa nimessä kaupungissa. Keskuksen nimi on Ski Apache. Reissu ei kuitenkaan alkanut kovin lupaavasti. Koska meillä ei ole autoa niin joudumme kulkemaan taksilla tai julkisilla. Lähtöpaikka oli noin neljän kilometrin päässä ja koska siellä tuli olla kello 05.30 niin päätimme jakaa taksin. Edellisillalla soittamamme kyyti ei kuitenkaan koskaa saapunut, kuten eivät myöskään kaksi muuta taksia jotka hälytimme. Kun kello oli 05.50 meille soitettiin ja kerrottuamme tilanteen meidät haettiin kotiovelta. Hieman noloa, mutta pääsimme matkaan!

Yhyy missä on taksi?

Sara ja sukset. Ei vielä palovammoja.

Minibussissa juttelin muiden reissulaisten, pääosin meksikolaisia, kanssa ja kerrottuani olevani Suomesta he automaattisesti olettivat minun olevan huippulaskettelia. Olen lasketellut kerran aikaisemmin. Yritin korjata oletusta, mutta turhaan. Onneksi reissun hintaan (40 euroa, ei paha!) kuului alkeistunti. Aika nopeasti huomasin että jossain takaraivossani oli kuitenkin uinuvaa lihasmuistia ja ohjaaja ihmetteli miksi olin tällä kurssilla.  Ehkä se että olen sinut lumen kanssa ja käsitellyt suksia aiemmin auttoi omaksumaan lajin niin nopeasti. 

Nenä punoittaa jo hieman.

 Kristalla oli lauta ja minulla sukset ja pääsimme viilettämään kunnon mäkiä. Laskettelun välttely Suomessa ollessani osoittautui suureksi virheeksi. Olen myyty. Fiilis on aivan mahtava kun pääse kovaa alas mäkeä ja pitää samaan aikaan keskittyä käännöksiin! Kun tulen takaisin Suomeen, niin laskettelusukset ovat ensimmäisenä ostoslistallani. Ehkä en vihaa talvea niin paljon jos minulla on jotain tekemistä tuolloin.

Ski Apachessa oli noin 20 rinnettä ja ne oli luokiteltu kolmeen vaikeusasteeseen. Laskimme pääosin vihreitä ja sinisiä mäkiä, mustat jätin suosiolla väliin. Matkalla takaisin huomasin että olen todella väsynyt ja sen lisäksi myös palanut. Käyttämäni huivi oli jättänyt kivat rajat otsaani ja ohimoille, en malta odottaa kunnes ne muuttuvat puna-valkoisesta ruskea-valkoiseksi. Nyt sunnuntaina olen vain tehnyt kotitehtäviä. Ei tulisi mieleenikään työntää punaista naamaani ovesta ulos. Toivottavasti olen huomenna jo edustuskelpoinen..

Tuolihissimaisemia.

Ensi viikolla ohjelmassa on übersöpön Valentine's dayn aiheuttamien reaktioiden tarkkailu, muutaman esseen palautus, espanjankoe, perjantaina Valentine's dayn sinkkupippalot, White Sands -reissu, jalkapallo- ja koripallopeli sekä suullinen esitys yhdellä kurssillani. Eli arkea Yhdysvalloissa. Kuulemiin!

Valentine's day from China

Valentine's day täällä Yhdysvalloissa ei ole ystävänpäivää nähnytkää. Ei ole kovin ystävällistä valmistuttaa pienillä kiinalaisilla kätösillä monta hyllyrivillistä tavaraa, jonka tarkoituksena on kai osoittaa kiintymystä johonkuhun. Minä rakastan sinua tarvitsee rasian suklaata ja nallekarhun tullakseen ymmärretyksi. 

Suomessa on pakkasta, suodatinkahvia, lunta ja mämmiä. Jotta olisitte edes jostain kateellisia minulle, niin täälläpä onkin jälkiruokapurkkaa! Minttu-suklaa, mansikkakakku, omenapiirakka ja appelsiinisorbetti. Synteettisiä aromeja, nam nam!

pelkoa ja mokauksia

Muutama sana (3) siitä kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä.

1. Menin kampaajalle. Virhe. Kampaaja (eli parturi) ei näemmä osannut käsitellä suomalaista hiusta tai sitten hän oli vain väsynyt. Esimmäisellä kerralla hän yritti värjätä juureni vaaleiksi mutta ne muuttuivat tummanruskeiksi. Pahoitteluiden jälkeen hän lupasi minulle korjauksen ilmaiseksi. Olin tänään siellä värinkorjauksessa. No, hiukseni ovat nyt vaaleat. Vaalean keltaiset. Huoh. Kyllä tämä tästä. Sain hopeashampoon mukaani ilmaiseksi. 

2. Lempikurssillani (Gender, Health and medicine) käsitellään mielenkiintoisia asioita suhteellisen yksinkertaisella tasolla. Minulla on paljon mielipiteitä. En vain uskalla avata suutani koko luokan kuunnellessa. Aina kun yritän nostaa käteni, sykkeeni nousee ja punastun ja luovun ajatuksesta. Vihaan itseäni juuri tuolla hetkellä. En ole tottunut tähän. Olen niin kaukana mukavuusalueestani, että edes iso loikka ei riittäisi. 

3. Olimme patikoimassa Outdoor Adventure kurssini kanssa. Ryhmässämme on kaikenkuntoisia ihmisiä ja ihmisiä jotka eivät ole ikinä patikoineet omaa pihaansa kauemmas. Sitten on tämä yksi mies joka on kyllä patikoinut, mutta viimeksi 10 vuotta sitten. Kymmenen vuoden aikana hän on kuitenkin kerännyt noin 150 kiloa elopainoa lisää. Kun menemme portaita, hän valitsee hissin. Patikkaretkestämme tuli hieman vaarallinen hänen vuokseen. Laskeutuessamme "vuorelta" hän oli jo hikoillut muutaman litran ja odotuttanut meitä moneen otteeseen, mutta kaiken kukkuraksi hän nyrjäytti nilkkansa. Ja voitte kuvitella kuinka 220  kiloinen mies kannetaan vuorelta alas. Ei mitenkään. Siinäpä sitä oltiin. Retki kesti 2 tunnin sijasta 4 tuntia. 

Olen aasi. Tämä on vuohi, mutta en löytänyt parempaa kuvaa.