Orientaatio on siis takanapäin, mutta koko lukukausi vasta alkamassa. Tunnit alkavat 17.1 tiistaina ja kestävät toukokuun neljänteen asti. Saimme hieman opastusta miten täällä toimitaan luokkahuoneessa, mutta silti jännittää. Ja ehkä myös pelottaa, koska tiedän että englantini ei ole täydellistä ja kun vastaan tai kommentoin niin se tilanne saattaa jähmettää vielä lisää. Mutta toisaalta, en minäkään itse ajattele Suomessa että vaihtareiden tulisi olla hiljaa nurkassa tai että he ovat noloja jos avaavat suunsa. Eniten kuitenkin harmittaa se että en välttämättä pysty ilmaisemaan itseäni kuten haluaisin. No, tästä lisää sitten kun muutama tunti alla. Nyt hieman juttua kursseistani. Kuvanauhana kulkee kuvia orientaatiosta.
![]() |
| Perinteinen amerikkalainen lounas orientaatiossa, nam. |
Minulla on yhteensä kuusi kurssia ja aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Jo ennen vaihtoa päätin että aion kyllä opiskella tunnollisesti, mutta en halua opiskelun olevan ainoa harrastukseni. Saan näistä kuudesta kurssista 12 credittiä. Täällä yksi opintopiste ei ole aivan sama asia kuin suomessa, vaan sen eteen täytyy tehdä paljon enemmän töitä. Kurssit alkavat tiettynä päivänä, kestävät koko lukukauden ja ovat aina samoina päivinä ja kellonaikoina. Eli lukujärjestykseni on samanlainen koko kevään. Ja se näyttää tältä:
Ma: 8.30-9.20 Dance
15.00-16.20 Gender, Health and Medicine
16.30-19.20 Environmental Health
Ti: 7.30-8.50 Basketball
10.30-12.50 Spanish
12-15 Outdoor Adventure
Ke: 8.30-9.20 Dance
15.00-16.20 Gender, Health and Medicine
To: 7.30-8.50 Basketball
10.30-12.50 Spanish
Pe: 8.30-9.20 Dance
Eli siinä sitä sitten pakerretaan. Olen ottanut kolme liikuntakurssia, ihan tositarkoituksella. Koripallo on aloittelijoiden kurssi, jossa lähdetään ihan perusjutuista ja opetellaan pelin juoni. Eli lukukauden jälkeen osaan pelata korista! Jee, koska olen ollut aina ihan paska siinä. Tanssi on kolme kertaa viikossa. Sen pitäisi olla kaikille sopivaa zumbatyyppistä meininkiä. Eli ns. kuntotanssia. Kolmas liikuntakurssi on aivan mahtava! Oudoor aventure -kurssilla tehdään aina jotain siistiä, kuten mennään kalliokiipeilemään, laskettelemaan ja vaikka mitä. Tämä maksaa hieman extraa, mutta paljon vähemmän kuin että tekisin nämä samat asiat itse. Olen niin innoissani tästä!
![]() |
| Peanutbutter and jelly sandwich. |
Sitten vakaviin kursseihin. Gender, Health and Medicine on naistutkimuksen kurssi, joka käsittelee terveyttä sukupuolen näkökulmasta. Meillä on täällä käytössä virtuaalinen oppimistila (kuten moodle tai optima Suomessa) ja olen tutkinut jo tämän kurssin sisältöä tarkemmin. Tulee olemaan aika työläs kurssi. Mutta mielenkiintoinen! Jokaiselle tunnille tulee valmistautua lukemalla opettajan antamaan materiaalia (esim. youtube video Paris Hiltonista, olen tosissani) ja kirjoittamalla 100 sanan kommentti niistä netissä olevalle keskustelualustalle. Jonkun toisen kommenttia tulee myös kommentoida. Tunnilla on käytäntö että opettaja valitsee jonkun opiskelijan alustamaan keskustelu. Pistokokeita (quiz) tulee olemaan joka viikko ja joka viikko pitää myös kirjoittaa essee jostain keskustelun alla olleesta aiheesta. Lukukauden lopuksi on kokeet (finals). Läsnäolo kaikilla tunneilla on pakollista.
Environmental health -kurssista tiedän paljon vähemmän, koska se ei ole vielä netissä. Saattaa olla että se ei sinne tulekaan. Koska kurssilla on vain yksi viikkotunti, oletan että se tulee sisältämään aika paljon kirjallista työtä. Luultavasti myös ryhmätöitä, jotka ovat täällä SE juttu. Lähes joka kurssilla tehdään ryhmätyö tai -projekti. Kurssi käsittelee ihmisen ympäristön, kuten asuinpaikan tai ystäväpiirin, vaikutusta terveyteen. Tämä on varmasti hyödyllinen kurssi juuri minulle, koska kandini ja luultavasti graduni liikkuu tällä alueella!
![]() |
| Pinjata jonka sisällä oli karkkia! |
Sitten otin vielä espanjaa. Toivon että sitä oppisi edes sen verran että voisin yrittää kommunikoida täällä jonkun kanssa. El Pasossa kuulee espanjaa ihan yhtä paljon kuin englantiakin, joten juttukavereista ei ainakaan ole puutetta!
Eli edellämainitulla aikataululla mennään sitten neljä kuukautta. Laitan fiiliksiä kursseista sitten kun olen ehtinyt niitä keräämään, mutta tämänhetkinen fiilis on hieman kipuinen. Oltiin vaihtariporukalla eilen korismatsissa ja sen jälkeen juhlimassa ja täytyy sanoa että El Pasossa on aika hyvä meno! Matsi oli aivan mahtava, siitäkin lisää myöhemmin. Kuulemiin!



näyttäs olevan ravintosuositukset kohillaan :)
VastaaPoistaei ihme että ameriikassa ollaan pikkasen pulleita
Noihan ei ole sinun kädet voitelemassa maapähkinä-hillovoileipää....eihän...
VastaaPoista