sunnuntaina, tammikuuta 8

Huomenna on lähtö!




Rinkka pakattu
Eväät ostettu
Reppu pakattu
Paperit tarkistettu
Osoitteet messissä

Mitäs muuta vielä? No varmaan se koneeseen astuminen voisi olla seuraava liike. Ja sehän tapahtuu huomenna maanantaina aamuvarhaisella. Jännitystä ei ole havaittavissa vieläkään. Missä se luuraa? Siellä lentokoneessa?

Mukanani on tänään pakattu 65 litran rinkka täynnä vaatteita ja kenkiä. Lisäksi käsimatkatavarat eli reppu jossa on paperit ja tietokone. Yritin päästä mahdollisimman vähällä mutta esimerkiksi kengät vievät aika paljon tilaa rinkasta. En ottanut mitään lakanoita tai pyyhkeitä, aion ostaa ne sieltä. Ensimmäisen yön voin varmasti nukkua makuupussissani. Arvelen että kämppikseni ei ole vielä  maanantaina asunnossa, koska room check-in päivät ovat 9th-18th eli minä olen vain ajoissa ja aika innokas. Nimestä päätellen kämppikseni on jenkki tai kanadalainen. Voin myös erehtyä. Joskin niin tapahtuu aika harvoin. Orientaatio alkaa 12th joten ehdin tutustua kaupunkiin ennen aikojaan!

Saan seuraavan kerran internetyhteyden luultavasti El Pasossa, jossa majoitun heti asuntooni. Siellä pitäisi olla langaton verkko, mutta saa nähdä pääsenkö siihen heti käsiksi. Lentokoneessa välillä Pariisi-Dallas on maksullinen verkko, siis todella maksullinen. Taidan olla pihi. American Airlines rahastaa myös kaikessa muussa. Yritin varata istumapaikkaa koneeseen, mutta ikkunapaikat ja kaikki käytäväpaikat maksavat extraa noin 40 dollaria. Eli ihan sama missä sitä sitten istuu. Hyvällä tuurilla wc:n vieressä tietenkin. Myös paikat joissa on laskettavat käsinojat maksavat myös extraa. Päättelin että ne ovat läskeille ylipainoisille matkustajille koska kaikissa niissä oli myös naapuripenkki maksullinen ja varaamatta. Koitan tehdä tästä havaintoja koneessa, kerron sitten.

En ole saanut vielä postia tulevasta kolmen päivän orientaatiostani, mutta luotan siihen että paikan päällä asiat selviävät. Voinhan mennä sinne kansainväliseen toimistoon sitten ihan vaan kysymään. Kyllä asiat järjestyvät, aivan varmasti! Luottamus yhdysvaltojen ystävällismielisyyteen on korkealla, kysyvä ei tieltä eksy tai jos eksyy niin ainakin löytää takaisin. Ei ehkä sinne mistä lähti, mutta jonnekkin jossa on jotain mistä pääsee johonkin. Ja ehkä näkee ja kokee jotain mitä ei suoralla tiellä ei olisi ollut mahdollista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyvät Saran postaukset täältä Suomesta! Kaikille tasapuolisesti kylmää ja lumista talvea sekä loskaista kevättä! Nähdään ensi kesänä.




3 kommenttia:

  1. Ihanaa matkaa elämän tuuliin! Nähdään n.5 kuukauden päästä! :))

    VastaaPoista
  2. Heippa Sara! Sulle tulee varmasti ihan loisto "talvi" ja kevät! Ja vaikka sulla on hauskaa, niin muista jatkaa blogin päivittämistä. Hauskaa reissua! Nauti!
    -Katariina-

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta! Jatkan ja nautin :) vaikka reissun alku ei mennytkään ihan putkeen... :D

    VastaaPoista